Ota yhteyttä Yhteys
Alkuun Reseptit Sponsorit Medialle Linkit
 
Tapahtumat
 
05.10.2008
Helsingissä Uudella ylioppilastalolla (Mannerheimintie 5 A) klo 14-17

Reseptejä

Hummus


5 - 6 dl keitettyjä kikpapuja
3 rkl tahinia
2 sitruunan mehu
3 - 4 valkosipulin kynttä puristettuna
1 dl vettä
1 rkl kuivattua persiljaa
1 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
suolaa

Soseuta pavut sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Lisää loput
ainekset, maista ja lisää suolaa makusi mukaan.


Härkäpapusalaatti

3 rkl kylmäpuristettua rypsi- tai oliiviöljyä
2 rkl omenaviinietikkaa
3-4 persiljan oksaa, lehdet hienonnettuna
ripaus mustapippuria
1 sipuli varsineen pilkottuna
1 punainen paprika pilkottuna
2 suolakurkkua pilkottuna
2 tomaattia kuutioituna
5 dl keitettyjä härkäpapuja
suolaa

Sekoita kulhossa öljy, viinietikka, mustapippuri ja persilja. Sekoita
loput salaatin ainekset kulhoon ja mausta lopuksi suolalla makusi
mukaan. Anna salaatin maustua jääkaapissa ainakin tunnin verran.


Marinoidut kikherneet


500 g kikherneitä/ papuja
2 dl oliiviöljyä
1/2-1 dl soijakastiketta
5-6 rkl sitruunamehua
5-6 rkl tomaattipyrettä
valkosipulia, timjamia ja rosmariinia maun mukaan
3-4 rkl riisisiirappia

Liota pavut yön yli, kaada liotusvesi pois ja keitä 1-2 tuntia, kunnes
ovat pehmeitä.
Sekoita marinadin ainekset keskenään ja lisää ne keitettyjen papujen
joukkoon. Anna marinoitua mielellään yön yli jääkaapissa.


Marinoitu papusalaatti

0,5 dl kylmäpuristettua oliivi- tai rypsiöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl yrttisuolaa
2 rkl kuivattua basilikaa
100 g paahdettua sipulia
1 tl murskattua valkosipulia
1 punainen paprika pilkottuna
1 vihreä paprika pilkottuna
300 g kuivia kidneypapuja, keitettynä

Sekoita kulhossa öljy, etikka, suola ja basilika. Lisää loput ainekset
ja anna salaatin maustua tunti – pari kylmässä.


Tofu-pastasalaatti


1 pkt (n. 250 - 300 g) kiinteää tofua kuutioituna
2 valkosipulin kynttä puristettuna
1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 rkl soijakastiketta
1 rkl sitruunamehua
1 rkl tomaattiketsuppia tai -pyrettä
2 tl paprikajauhetta
1 tl garam masalaa
(0,25- 0,5 tl chilijauhetta)
0,5 dl öljyä
0,5 dl vettä
5 dl keitettyä pastaa
10 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja viipaloituina
1 pieni purkki mustia oliiveja
1 prk kookoskermaa
tuoretta persiljaa hienonnettuna

Sekoita tofumarinadin ainekset tofukuutioihin ja marinoi tofua yön yli.
Paista öljyssä molemmin puolin rapeapintaisiksi. Sekoita tofut loppuihin
aineksiin.


Limettitofu

1 pkt (250–300 g) kiinteää tofua kuutioituna

1 limetti
2 tl ruskeaa sokeria
2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 tl viherpippureita murskattuna
0,5 tl suolaa
0,5 dl kylmäpuristettua rypsi- tai oliiviöljyä

 Raasta hyvin pestyn limetin kuoren vihreä osa ja purista limetistä
mehu. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna marinoitua kylmässä
parista tunnista–yön yli. Paista tofukuutiot öljyssä kauniin ruskeiksi
ja tarjoa esimerkiksi salaatin tai riisin kanssa.

 Kastikkeen saat lisäämällä pannulle pari desiä kookosmaitoa tai
–kermaa ja kuumentamalla seoksen.

Ohje kirjasta Inna Somersalo: Yllin kyllin -herkkuja isolle ja pienelle
joukolle, Multikustannus 2008


Seesamitofu


1 kiinteä tofu (250 - 300 g)

Marinadi:

2 rkl seesamiöljyä
2-3 cm pala tuoretta inkivääriä raastettuna
0,3 dl soijakastiketta
1 rkl appelsiinimehua
1 rkl omenaviinietikkaa

2 rkl seesamiöljyä
0,45 dl seesaminsiemeniä

Paloittele tofu pieniksi kuutioiksi. Sekoita marinadin ainekset
tofupaloihin ja anna tofun maustua mieluiten yön yli kylmässä.

Paista tofupalat öljyssä ja seesaminsiemenissä koko ajan sekoitellen,
kunnes tofuissa on väriä.

Ohje kirjasta Inna Somersalo: Yllin kyllin -herkkuja isolle ja pienelle
joukolle, Multikustannus 2008

Tsatsiki


1 pieni kurkku
2 - 3 valkosipulin kynttä
2 - 3 dl maustamatonta soijajogurttia
1 rkl oliiviöljyä, 1 rkl sitruunamehua
suolaa, pippuria
tuoretta minttua hienonnettuna

Raasta kurkku kuorineen ja valuta neste pois. Pilko tai raasta
valkosipulin kynnet. Sekoita keskenään kurkku, valkosipuli,
soijajogurtti ja sitruunamehu. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita
oliiviöljy joukkoon ja anna maustua kylmässä vähintään tunti.


Soijasuikalekastike


100 g soijasuikaleita
0,5 rkl grillimausteseosta
0,5 rkl yrttimausteseosta
1 rkl soijakastiketta
2 rkl öljyä
0,5 pilkottu sipuli
2 - 3 valkosipulin kynttä, murskattuna
0,5 rkl grillimausteseosta
2 rkl tomaattipyrettä
2 pilkottu paprikaa
2 pilkottu porkkanaa
1 rkl soijakastiketta
0,5 rkl yrttimausteseosta
1 tl raastettua inkivääriä
2 dl kaurakermaa
2 tl maissitärkkelysjauhoja

Keitä soijasuikaleita mausteiden kanssa reilussa vedessä 25 minuuttia.
Valuta. Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä grillimausteen ja
tomaattipyreen kanssa. Lisää kasvikset ja paista muutama minuutti. Lisää
soijasuikaleet ja soijakastike ja paista vielä hetki. Lisää soijakerma
ja kiehauta kastike. Sekoita maissitärkkelys tilkkaan vettä ja sekoita
kastikkeen joukkoon. Lisää yrttimauste ja keitä kastiketta vielä
viitisen minuuttia.


Spelttirisotto



3 dl speltinjyviä liotettuna yön yli 4 dl vettä
2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä murskattuna
1 sipuli hienonnettuna
2 porkkanaa paloiteltuna
1 punainen paprika paloiteltuna
1 vihreä paprika paloiteltuna
1 tl kuivattua timjamia
5 dl vettä
200 g pakasteherneitä
2 tomaattia paloiteltuna
2 tl kuivattua basilikaa
suolaa

Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä. Lisää porkkanat ja paprikat ja
paista muutama minuutti. Lisää pannulle liotetut speltinjyvät, timjami
ja vesi. Kiehauta, alenna lämpöä ja keitä kannen alla 30 minuuttia.
Keitä hetki ilman kantta, jos kaikki vedet eivät ole vielä imeytyneet.
Lisää herneet, tomaatit ja loput mausteet, sammuta levy ja anna maustua
muutama minuutti jälkilämmöllä.


Seitanpaisti


Seitanpaistin voi tehdä hyvissä ajoin ennen joulua ja pakastaa joko
valmiina tai ennen paistamista.

4 dl gluteenijauhoja
1 dl gramjauhoja
1 dl soijajauhoja
1 rkl kasvisliemijauhetta
0,5 tl suolaa
1 tl garam masalaa
1 tl savupaprikajauhetta
0,5 tl inkiväärijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta

0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl öljyä
2,5 dl vettä

Marinadi:
2 rkl öljyä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl tomaattipyrettä
1 rkl (omena)viinietikkaa
0,5 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään hyvin. Sekoita soijakastike ja öljy
veteen ja lisää jauhoihin. Sekoita tasaiseksi ja vaivaa muutama
minuutti. Muotoile paistiksi.

Sekoita marinadin ainekset. Pyöritä paisti marinadissa ja jätä
maustumaan vähintään muutamaksi tunniksi, mieluiten yön yli kylmässä.
Kääntele paistia muutaman kerran maustumisen aikana.

Kääri paisti folioon ja paista 175 asteessa noin tunti uunin
keskitasolla. Anna paistin jäähtyä hetki ennen tarjoilua, parhaimmillaan
se on kylmänä seuraavana päivänä.

Ohje kirjasta Inna Somersalo: Yllin kyllin -herkkuja isolle ja pienelle
joukolle, Multikustannus 2008


Valkosipuliperunat


1 kg perunoita
2,5 dl kaura- tai soijakermaa
4-6 valkosipulin kynttä
suolaa
mustapippuria
öljyä

Viipaloi perunat. Lado perunat voideltuun uunivuokaan, mausta ja kaada
päälle kerma.
Paista 175 asteessa noin tunti tai kunnes perunat ovat kypsiä.

Vaihtoehtoisesti perunat voi kypsentää isossa paistokasarissa ja
hauduttaa kannen alla kypsäksi reilu puoli tuntia.


Lasagne


Soijarouhekastike
Soijarouheen sijasta kastikkeen voi tehdä härkäpapu- tai
lupiinirouheesta tai linsseistä.

2 rkl öljyä
0,5 tl sokeria
2 tl jauhettua paprikaa
2 sipulia pilkottuna
2 valkosipulin kynttä murskattuna
0,3 dl tomaattipyrettä
1 tl timjamia
2 porkkanaa raastettuna
2,5 dl tummaa soijarouhetta
500 g tomaattimurskaa
6 dl vettä
0,3 dl soijakastiketta
3 tl kuivattua basilikaa
2 tl kuivattua oreganoa
0,5 tl suolaa


Kuullota sipuleita öljyssä sokerin, paprikajauheen ja tomaattipyreen
kanssa noin 5 minuuttia. Lisää timjami, raastetut porkkanat ja sekoita.
Lisää soijarouhe, tomaattimurska ja vesi. Kiehauta, madalla lämpöä ja
anna kiehua kannen alla 30 minuuttia. Lisää soijakastike, loput yrtit.
Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

200-300 g lasagnelevyjä

Valkokastike
0,45 dl margariinia
0,75 dl vehnäjauhoja
7 dl soijamaitoa
2 laakerinlehteä
0,5 tl viherpippureita
0,25 tl muskottipippuria
puolikas kiekko raastettua soijajuustoa tai 1 pkt soijatuorejuustoa
(Tofutti)
suolaa

Sulata margariini kattilassa. Sekoita joukkoon jauhot. Kypsennä jauhoja
muutama minuutti. Nosta kattila liedeltä ja lisää kolmannes maidosta
koko ajan sekoittaen. Nosta kattila takaisin levylle ja kuumenna välillä
sekoittaen, kunnes kastike paksunee. Lisää sitten loput maidot kahdessa
erässä samalla sekoittaen.
Lisää laakerinlehdet ja keitä kastiketta kunnes se paksunee.
Mausta lopuilla mausteilla ja keitä kastiketta muutama minuutti. Poista
laakerinlehdet ja sekoita joukkoon soijajuusto.

Kokoaminen
Voitele suorakaiteen muotoinen vuoka (koko litroissa?). Kaada vuoan
pohjalle soijarouhekastiketta ja levitä päälle lasagnelevyt. Kaada
levyjen päälle sekä punaista että valkoista kastiketta. Täytä näin kaksi
seuraavaa kerrosta. Viimeisen lasagnelevykerroksen päälle tulee vain
valkokastiketta. Halutessasi voit laittaa loput soija- tai
tuorejuustopaketista raasteena tai nokareina lasagnen
päälle.

Paista lasagnea 200-asteessa uunin alatasolla 40 minuuttia, sammuta uuni
ja jätä jälkilämmölle vartiksi. Jos uuniin on tulossa muutakin paista
lasagnea 50 minuuttia.

Ohje kirjasta Inna Somersalo: Yllin kyllin -herkkuja isolle ja pienelle joukolle, Multikustannus 2008

Papupata


2 rkl oliiviöljyä
2 sipulia pilkottuna
4-5 valkosipulin kynttä murskattuna
0,3 dl tomaattipyrettä
1 rkl paprikajauhetta
2 tl korianterijauhetta
0,25-0,5 tl chilijauhetta
1 l dl keitettyjä kidneypapuja
4-500 g tomaattimurskaa
2 dl vettä
suolaa

Kuullota sipulia ja valkosipulia muutama minuutti öljyssä. Lisää
tomaattipyre ja mausteet ja kypsennä hetki. Lisää loput ainekset suolaa
lukuunottamatta ja keitä kannen alla miedolla lämmöllä puolisen tuntia.
Sekoita välillä ja lisää tarvittaessa tilkka vettä. Lisää lopuksi suola.

Ohje kirjasta Inna Somersalo: Yllin kyllin -herkkuja isolle ja pienelle
joukolle, Multikustannus 2008

Masala dal


4 rkl öljyä
1 tl mustia sinapinsiemeniä
1 tl jeeraa eli juustokuminaa
(1 ml (ripaus) asafoetidaa)
1 tl kurkumaa
0,25 tl chilijauhetta
1 tl garam masalaa
1 tl inkivääriä raastettuna
1 tl valkosipulia murskattuna
1 suuri sipuli pilkottuna
200 g tomaattimurskaa
3 dl punaisia linssejä
6 dl vettä
suolaa
tuoretta korianteria tai persiljaa hienonnettuna

Kuumenna kasarissa öljyä ja sinapinsiemeniä. Kun ensimmäiset
sinapinsiemenet alkavat pomppia, lisää jeera, asafoetida, kurkuma,
chili, garam masala, inkivääri ja sipulit. Paista viitisen minuuttia ja
lisää sitten tomaattimurska, huuhdellut linssit ja vesi ja keitä noin 20
minuuttia. Mausta lopuksi suolalla ja korianterilla. Tarjoa keitettyjen
viljojen kanssa.

Ohje kirjasta Inna Somersalo: Yllin kyllin -herkkuja isolle ja pienelle joukolle, Multikustannus 2008

Pasteijat 8 kpl


1/2 pkt (250g) valmista taikinaa (ruistaikina/ lehtitaikina)
1/2 rkl öljyä
1/2 sipuli hienonnettuna
1 valkosipulin kynttä murskattuna
1 tl paprikajauhetta
1/4 dl ohrasuurimoita tai riisiä
1/2 dl tummaa soijarouhetta tai hernerouhetta tai keitettyjä linssejä
½ kasvisliemikuutio
2 1/2 dl vettä
2 tl soijakastiketta
1 tl pizzamaustetta

Kypsennä sipulia ja valkosipulia öljyssä muutama minuutti paprikajauheen
kanssa. Lisää ohra tai riisi, soijarouhe ja liemikuutio ja keitä
puolisen tuntia tai kunnes vesi on haihtunut kokonaan. Mausta
soijakastikkeella ja pizzamausteella. Jaa taikina 8 osaan ja kauli kukin
pyöreäksi. Jaa täyte taikinoille, voitele vedellä taikinan reunat ja
sulje pasteijoiksi. Paista uunin toiseksi ylimmällä tasolla


Mustikka-ruiskeksit


Keksit säilyvät viikon verran rasiassa huoneenlämmössä.

125 g margariinia
2,5 dl fariinisokeria
0,3 dl soijajauhoja

2 dl ruishiutaleita
2 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
0,25 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
1 dl kuivattuja mustikoita

Vaahdota margariini ja fariinisokeri. Sekoita soijajauhot 2 rkl vettä ja
vatkaa margariinivaahdon sekaan. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään
ja nostele sitten margariinivaahdon sekaan. Sekoita taikina tasaiseksi.

Nosta kahden lusikan avulla pellille taikinanokareita. Jätä vähän väliä,
koska taikina leviää uunissa. Paista uunin ylätasolla 200 asteessa noin
8-12 minuuttia.

Ohje kirjasta Inna Somersalo: Yllin kyllin -herkkuja isolle ja pienelle
joukolle, Multikustannus 2008



Suklaahippukeksit


150 g margariinia
1,5 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
0,3 dl soijajauhoa + 3 dl vettä
0,5 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
1 dl grahamjauhoja
3,5 dl vehnäjauhoja
100 g suklaata rouhittuna


 Vaahdota margariini ja sokerit. Sekoita soijajauho veteen ja vatkaa
margariinivaahtoon. Sekoita loput aineet ensin keskenään ja sitten
taikinaan. Lisää tarvittaessa jauhoja. Nostele ruokalusikalla nokareita
pellille ja paista uunin ylätasolla 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Ohje kirjasta Inna Somersalo: Yllin kyllin -herkkuja isolle ja pienelle
joukolle, Multikustannus 2008



Salmiakki-sitruunamuffinit


0,5 dl soijajauhoa
2,5 dl vehnäjauhoa
1,5 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
30 g (2 rasiaa) apteekin salmiakkia
1 luomusitruunan raastettu kuori
2 dl kauramaitoa
0,5 dl öljyä
1 tl omenaviinietikkaa

Kuorrutus:
50 g kookosrasvaa
50 g margariinia
0,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl kaurakermaa
1 luomusitruunan raastettu kuori

Koristeeksi:
salmiakkikaramellejä- tai rouhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään, samoin nesteet keskenään. Sekoita
soijamaitoseos jauhoihin, sekoita vain sen verran kuin tarpeellista.

Täytä muffinivuoat lähes täyteen taikinalla ja paista muffineita uunin
toiseksi ylimmällä tasolla 225 asteessa noin 10 - 15 minuuttia.

Valmista kuorrutus. Sulata kookosrasva ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi.
Sekoita joukkoon loput kuorrutuksen ainekset ja vatkaa sähkövatkaimella,
kunnes seos vaalenee, kuohkeutuu ja kiinteytyy selvästi. Pursota
kuorrutusta jäähtyneiden muffinien pinnalle. Koristele salmiakeilla.

Ohje kirjasta Inna Somersalo: Yllin kyllin -herkkuja isolle ja pienelle
joukolle, Multikustannus 2008



Porkkanakakku


2 dl fariinisokeria
1 dl öljyä
2 dl kaura- tai soijakermaa
2 tl omenaviinietikkaa
2 dl porkkanasosetta tai 3 dl hienoksi raastettua porkkanaa (n. 2-3
porkkanaa)
2 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl jauhettua kanelia

tuorejuustokuorrutus

1 pkt soijatuorejuustoa
3 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

1. Voitele ja jauhota pyöreä tasapohjainen kakkuvuoka. Laita uuni
lämpenemään 175 asteeseen.
2. Vatkaa vispilällä fariinisokeri, öljy ja kaurakerma sekaisin. Lisää
omenaviinietikka ja löyhästi mitattu porkkanaraaste.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja nostele ne taikinaan. Sekoita vain
sen verran että taikina on tasaista.
4. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista alimmalla ritilätasolla noin
50-60 minuuttia. Kakun kypsyyttä voit kokeilla tikulla: jos siihen ei
tartu taikinaa, on kakku kypsä. Myös kakun reuna näyttää irtoavan vuuan
reunoista.
5. Vatkaa soijatuorejuusto ja sokerit notkeaksi ja tasaiseksi seokseksi.
Kuorruta kakku seoksella.
6. Kuorruta hyvin jäähtynyt kakku kaatamalla kinuski kakun keskikohtaan
ja levitä kallistelemalla kakkua. Jos kuorrutus ei tahdo levitä
riittävästi, levitä sitä kuumaan veteen kastetulla veitsellä.


Vadelmainen suklaatryffelikakku


4,5 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
0,45 dl kaakaojauhetta
2 dl sokeria

0,5 dl öljyä
4 dl soijamaitoa
1 tl etikkaa

Kostutukseen:
soija- tai kauramaitoa
tilkka rommia)

Suklaatryffeli:

125 g kookosrasvaa
1,25 dl kaakaojauhetta
1,25 dl tomusokeria
1 dl kaura- tai soijakermaa
1 rkl rommia

Täytteeksi:

3 dl vadelmia

Suklaakuorrutus:

50g margariinia
150g tummaa suklaata

Koristeeksi:
vadelmia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita etikka, öljy ja soijamaito
keskenään ja lisää jauhoseokseen. Sekoita vain sen verran kuin
tarpeellista.
Paista kakku voidellussa ja jauhotetussa kakkuvuoassa 175 asteessa uunin
alatasolla  45-50 minuuttia. Kakku on kypsää, kun se irtoilee reunasta,
ja jos painat tulitikun kakkuun,  siihen ei tartu enää taikinaa.


Valmista mokkatryffeli. Sulata kookosrasva ja jäähdytä se
huoneenlämpöiseksi. Lisää muut tryffelin ainekset ja vatkaa kunnes seos
on kuohkeutunut, vaalentunut ja selkeästi kiinteytynyt.

Sulata kuorrutusta varten margariini kattilassa, nosta levyltä ja lisää
paloiteltu suklaa. Sekoita kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista.

Leikkaa hyvin jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Kostuta levyt soija- tai
kauramaidolla, maustettuna tilkalla rommia tai ilman. Odota kunnes
kostuke on hyvin imeytynyt ja levitä sitten täytteet levylle. Täytä
toinen kakkulevy samoin. Nosta kolmas kakkulevy päälle ja kuorruta
suklaakuorrutteella.

Kakun  voi tarjota heti, mutta yön yli jääkaapissa vetäytyminen vain
parantaa kakkua.

Ohje kirjasta Inna Somersalo: Yllin kyllin -herkkuja isolle ja pienelle
joukolle, Multikustannus 2008